Skip to content
Vihreä t-paita jossa on kierrätys symboli roikkuu narulla

Unileverin kestävän elämäntavan suunnitelma

Maailmassa, jossa ilmastonmuutos kiihtyy ja vedensaannin niukkuus on yhä useammalle päivittäistä todellisuutta, koemme tehtäväksemme olla osa ratkaisua, ei ongelmaa. Siksi Unilever on laatinut itselleen Unileverin kestävän elämäntavan suunnitelman. Yhtenä Unileverin tuotemerkeistä, Omolla on merkittävä rooli kestävämmän tulevaisuuden vision toteuttamisessa. Tavoitteenamme on liiketoimintamme laajentuessa puolittaa tuotteidemme ympäristövaikutukset vuoteen 2020 mennessä.

Teemme kestävästä elämäntavasta meitä ohjaavan periaatteen, ja muutamme samalla tapoja, joilla valmistamme tuotteemme. Olemme sitoutuneet vahvasti toimimaan ympäristön parhaaksi mm. tarkastelemalla tuotteidemme koostumusta ja niiden valmistus- ja pakkausmenetelmiä. Vuodesta 2008 lähtien olemme uudistaneet pyykinpesujauheidemme koostumuksia päämarkkinoillamme ja olemme onnistuneet pienentämään suositeltavan pesuaineannoksen kokoa 25% pesukertaa kohden, ja näin voimme tarjota saman tehon mutta vähemmällä ainemäärällä. Vähemmän pesuainetta tarkoittaa vähemmän raaka-aineita ja pakkausmateriaalia, vähemmän tuotantoon käytettyä energiaa, vähemmän kuljetuksia hoitavia rekkoja, ja sitä kautta vähemmän ympäristökuormitusta.

Sitoutumisemme ei jää pelkkään tuoteinnovointiin. Kaikki Indaiatubassa, Brasiliassa toimivan pyykinpesuainetehtaamme tuottama jäte kierrätetää, eikä siitä mene kaatopaikalle mitään. Olemme ylpeitä voidessamme sanoa, että vuodesta 2011 tehtaidemme käyttämä energia tuhatta tuotettua pesuainekiloa kohden on laskenut 7%, vedenkulutus 15% ja CO2-päästömme 15%. Lisää suunnitelmasta ja edistymisestämme sen toteuttamisessa löydät osoitteesta: http://www.unilever.fi/sustainable-living-2014/unilever-sustainable-living-plan/

 

Näin vähennät jokaisen pesukerran ympäristövaikutusta

Me olemme jo luvanneet tehdä voitavamme ympäristön eteen — mutta tarvitsemme sinun apuasi, jotta käyttäisit pesuaineita kestävällä tavalla. 58% kasvihuonekaasuistamme tulee nimittäin kuluttajilta, pyykinpesuveden lämmittämisestä ja konepesusta. Siksi yksinkertaisilla valinnoilla — kuten pikaohjelmilla ja matalammass lämmössä pesemisellä — voi olla suuri merkitys. Tässä muutamia helppoja tekoja kestävämmän pesemisen puolesta: Käytä pikaohjelmia, säästät vettä ja energiaa. Jos kaikki Euroopan 26 miljardia konepesua pestäisiin kahden tunnin sijasta 30 minuutin ohjelmalla, säästäisimme jopa 40 miljardia tuntia pesuaikaa.

Pese 30°C lämpötilassa säästääksesi energiaa. Pesuaineidemme koostumukset takaavat loistavan pesutuloksen jo 30 asteessa. Pese täysiä koneellisia. Täydet koneelliset tarkoittavat vähempiä pesukertoja, ja sitäkautta vähemmän veden ja energian käyttöä. Tuotteemme antavat saman, erinomaisen pesutuloksen aina myös täysillä koneellisilla. Käytä nestemäisiä pesuaineita vähentääksesi CO2-päästöjä. Nestemäiset pesuaineet käyttävät vähemmän pakkausmateriaalia, ja lisäksi niiden ainesosien ympäristövaikutus on pienempi. Jos kaikki käyttäisivät tiivistepesuaineita, vaikutus olisi sama kuin jos maanteillä olisi miljoona autoa vähemmän.

Annostele oikein, vähennät jätettä. Tuotteidemme erinomainen pesuteho takaa, että sitkeimmätkin tahrat irtoavat kun käytät oikeaa annostelua. Tarkat annosteluohjeet löytyvät aina pakkauksen takaosasta. Näillä yksinkertaisilla ja vaivattomilla muutoksilla on yhteenlaskettuna valtava, positiivinen vaikutus. Me kaikki haluamme suojella luontoa, jotta lapsemme voivat tutkia maailmaa, likaantua ja oppia elämää. Lue lisää ympäristön ja kestävän kehityksen raportistamme: http://www.unilever.co.uk/Images/USLP-Progress-Report-2012-FI_tcm28-352007.pdf